sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Vauvauutisia

Viime syksynä tuli tietooni iloinen uutinen, että ystävä odottaa kesävauvaa. Päätimme järjestää yllätysvauvakutsut ystäväporukan kesken maaliskuussa. Kokosimme yhdessä tilkkupeiton tulevalle vauvalle. Oman tilkun inspiraatio syntyi lehden Moda 1/2012 innoittamana. Sieltä löytyi malli tähän pöllöön, jonka sitten ompelin kangastilkulle. Langat olivat erilaisia puuvillalankoja, joita lankalaatikostani löytyi. Ruskea taitaa olla Mayflower-puuvillalankaa ja muut Novitan vanhoja lankoja, Oklahomaa sekä Alabamaa. Virkkuukoukku nro 3.



Tikuttelin vielä saman lehden (Moda 1/12) mallilla vauvan pipon sekä tutut ja turvalliset junasukat. :-) Junasukat ovat Dropsin Alpacaa, puikot 2,5. Pipo on Dropsin Baby Alpaca Silkiä. En ollut siitä langasta ennen mitään tehnytkään ja lanka olikin huippua. On varmasti vauvan iholle erityisen sopiva, ihanan pehmeä lanka, jota oli myös mukava ja joutuisa neuloa. Pipo syntyi numeron 3,5 sukkapuikoilla. Vajaa kerä lankaa kului ja beiget raidat tein tuosta junasukkalangasta.



Lämmikettä lenkille

Johan on aikaa vierähtänyt viime bloggauksesta. Käsityörintamallakin on ollut vähän aiempaa verkkaisempaa, kun kuntoiluinnostus on vienyt aikaa käsitöiltä. Sohvalla istumisen lisäksi minut on tavannut aiempaa useammin juoksulenkiltä tai zumba- ja bailatinotunnilta. Tanssiminen on niin mukavaa.

Täytyy koittaa paikata tätä bloggaustaukoa tässä pahasti jälkijunassa. Juhannuksena onkin sopiva aika blogata näitä talvisia juttuja. :-D Juoksuharrastus vei vuosi sitten keväällä minut mukanaan ja mennyt talvi oli ensimmäinen, jolloin piti päästä juoksemaan pakkaskeleilläkin. Nastalenkkarit vaan alle, mutta jotain muutakin tarvittiin. Nilkkojen lämmikkeeksi syntyi säärystimet ja vyötärönlämmitin pelasti selän palelemasta. Langat löytyi kaappeja kaivelemalla. Säärystimet ovat Nalle Coloria, 1 oikein 1 nurin neuletta. Silmukoita 56, puikkoina 3,5 sukkapuikot.





Vyötärönlämmitintä varten löytyi Novitan Puroa lankalaatikon kätköistä. Tämä taitaa olla Ruska-sävyä. Neuloin sen, mikä lankaa riitti, vähän ehkä korkeutta olisi saanut enemmän. Ehkäpä ensi talveksi tuunaan tuota vielä vähän korkeammaksi toisella sävyllä. Pyöröpuikot olivat numeroa neljä, neule on kolme oikein kolme nurin joustinneuletta ja silmukoita on 144. Korkeutta lämmittimellä on 18 cm, ehkä viitisen senttiä olisi saanut olla enemmän. Molemmat lämmittimet on kuvattu vasta nyt kesäkeleillä ja käytön jäljiltä ovat.